ETUSIVU

Sami Karvonen alias Rock Dj Sändi on Pohjois-Suomen kasvatti, monessa liemessä keitetty ja elämää nähnyt nuorekas mies. Mies joka rokkaa aina täydellä sydämellä kelillä kuin kelillä. Vuosikymmenten kokemus ja vahva musiikin tuntemus takaavat sen, että keikoilla kuulet vain rock-musiikkia, josta todella pidät.

Dj-ura alkoi jo 90-luvun puolessa välissä ja rakettimainen nousu tapahtui 2015 Nightwish risteilyllä bändin lämppärinä. Tämän jälkeen keikkapaikat ja määrät ovat kasvaneet kasvamistaan.

Rock Dj Sändi on varma valinta bileisiin, festareille ja tapahtumiin, joissa panostetaan laatuun ja viihtyisyyteen, sekä ennen kaikkea hyvään rock-musiikkiin!

AIKAA ROKATA VIELÄ TÄNÄ VUONNA

Daruden ja muiden tunnettujen nimien kera Dj-käsikirjassa esiteltävä Rock Dj Sändi on mennyt määrätietoisesti kohti unelmiaan.

Sami Karvonen alias Rock Dj Sändi on yksi Mikko Mattlarin uutuuskirjassa esiteltävä suomalainen tiskijukka. Karvonen piipahti tuore Dj-käsikirja kainalossaan aamustudiossa kertomassa kuulumisiaan Kati Siponmaalle. Ihan alkuun palattiin kuluneen festarikesän kuvioihin. Kuuntele ohjelma klikkaamalla ylläolevaa kuvaketta. Radio Suomi Kemi – Kati Sipomaa.

VÄYKÄN VARJOSSA RADIO MAJAVA

1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
vayrynen
xxx
vaykka 50

Väykän varjossa radio-ohjelma, Radio Majava lauantaisin klo 18.00-20.00. Illan isäntänä Rock Dj Sändi vaihtuvien vieraiden kanssa. Kuuntele osoitteessa: www.majavabaari.fi tai www.radiot.fi. Ohjelma toistaiseksi tauolla!

Soita Sändille